Helena Saarikoski

Kuva: Aura Saarikoski /Partuuna

helena.saarikoski@partuuna.fi
045 679 5527

Academic CV and list of publications

Olen vapaa tutkija vuodesta 1989 lähtien, filosofian tohtori 1995 ja folkloristiikan ja naistutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa. Viimeisin tutkimukseni koskee kansan tanssimista viime vuosisadalla, lavatanssikulttuuria, Kansallismuseon keräämässä muisteluaineistossa.

Tutkijan työn ohella olen tehnyt yliopiston opettajan, projektinjohtajan, tietokirjailijan, kriitikon, tieteellisen toimittajan, kustannustoimittajan ja asiantuntijan töitä (ansioluettelo). Olen ollut lapsinäyttelijänä Helsingin Kaupunginteatterissa, tp. keittiöpiikana Marimekon Bökarsissa, nakkikioskin myyjänä Rautatieasemalla, narikkatyttönä, ulkosiivoojana ja kassana Uimastadionilla. Olen toiminut kolmen rekisteröidyn yhdistyksen puheenjohtajana ja viimeiset kymmenen vuotta osuuskunnan toimitusjohtajana.

Harrastuksekseni runnaan bisnestä Partuunassa. Valvon sisarusteni valtuuttamana isäni kirjailija Pentti Saarikosken teosten käyttöä ja teen perikunnan puolesta sopimuksia käytöstä. Vastaan myös äitini kirjailija Tuula Saarikosken teosten käyttöluvista. Ajanvietteitäni ovat Pilates ja uinti, palstaviljely, sienestys ja kotiruokien tekeminen.

Hoidan naapurissani Helsingin Kallahdessa sijaitsevaa Pohjavedenpuistoa puistokummina eli kaupungin vapaaehtoistyöntekijänä. Olen elokuussa 2018 perustetun asukasyhdistyksen Kallahti Kallvik ry:n puheenjohtaja (2018 alkaen). Olen Kallahti Kallvik ry:n ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry:n yhteisen, Meri-Rastilan itäosan asemakaavaa koskevan valituksen asiamies oikeudessa (valituslupahakemus korkeimmassa hallinto-oikeudessa marraskuussa 2022).

Olen kotitaloni asukaskokouksen valitsema Heka Oy:n talotoimikunnan jäsen ja varapuheenjohtaja (2018-2023). Olen tammikuussa 2021 perustetun Asukkaiden Helsinki ry:n varapuheenjohtaja (2022). Asukkaiden Helsinki ry koordinoi ruohonjuuritasolta nousevan Asukkaiden Helsinki -verkoston toimintaa.

Olen Otson äiti ja Linnean, Oliverin, Emman ja Auroran Ilona-isoäiti.

Lue tekstejäni tästä:

Kouluajan kivoin päivä_DISS1994_AAM2016.pdf

Verbal Bullying and Abuse of Girls in Schools_Article2002_AAM2016.pdf

Kateuden ja yhteisöväkivallan perinne_Artikkeli2009.pdf

Ruumiintekniikoista tanssien antropologiaan_Artikkeli2003.pdf

How values find embodiment_Article2012.pdf

Dance knowledge in dancers’ stories about their learning to dance_Article2017.pdf

Linkkejä julkaisuihin

Vuosaarensomalialainen vaikeuksien kautta voittoon. Arvio teoksesta Nimco Noor ja Maippi Luukinen, Paratiisin tyttö. Vuosaari-lehti 25.1.2023, nro 3. Kritiikki näkyy, lähikritiikkiä Vuosaari-lehdestä 31.1.2023.

Meri-Rastilan ”puistojen parantaminen” ja muita kauniita sanoja. Eespäin 1/2021 s. 3.

Kallahden asukasliikkeestä ehdolle valtuustoon. Asukkaiden Helsinki -blogi 15.2.2021.

Waltzing Through Europe: Attitudes towards Couple Dances in the Long Nineteenth Century. Egil Bakka, Theresa Jill Buckland, Helena Saarikoski and Anne von Bibra Wharton (eds). OBP, 2020.

Lavatanssien tahti soi muistoissa. AntroBlogi 2019-12-03.

Tanssi kirjoituksena, kirjoitus tanssina. Kolumni 2010. Elore 17(2).

 

Helenan kirjat myynnissä Partuunan verkkokaupassa.