Lavatanssitutkimus
Lavojen ja seurantalojen tanssit ovat olleet käytännöllisesti katsoen kaikkien nuorten tärkein vapaa-ajan viettämisen ja seurustelun muoto Suomessa halki 1900-luvun. Sekä vapaa-aika että nuoriso ja nuorisokulttuuri nykyaikaisina käsitteinä ovat kehkeytyneet samoissa askelissa tanssikulttuurin kanssa. 1920-luvulta alkanut kiertävien tanssiorkesterien ja laajemmalta alalta yleisöä keräävien suurempien lavojen kehitys on luonut yhtenäisen populaarikulttuurin yleisön, samojen suosikkisävelmien tahtiin samoin askelkuvioin tanssivan Suomen kansan. Vasta 1970-luvulla rockkulttuurin läpi lyöminen ja ”diskobuumi” merkitsevästi jakoivat nuorisoa eri alakulttuurisille näyttämöille, yleisön pirstoutumiskehitys jolle ei näy äärtä nykyisessä mediamaisemassa. Samaan aikaan lavoilla ja seurantaloilla kävijöiden ikähaitari leveni. Mutta naimaikäisen nuorison seurustelumuodosta kaiken kansan musiikilliseen liikuntaharrastukseen tultiin vasta viime vuosikymmenien kuluessa.
Populaari tanssikulttuuri, tavallisen kansan ajanvietteekseen tanssima tanssi, ei ole helposti yltänyt vakavasti otettavan tutkimuskohteen kastiin, ei Suomessa eikä kansainvälisesti. Populaarin tanssi- tai iskelmämusiikin tutkimusta on, mutta tämän musiikin esitystilanteiden, tanssitapahtumien, tanssin ja tanssijoiden tutkimusta ei juuri ole.
Kirjoittaen kerrotut tanssiesitykset
Vuonna 1991 Aila Nieminen julkaisi Museoviraston kyselylehdessä laajan muistitiedon keruukilpailun otsikolla Lavatanssit. 543 eri-ikäistä tiedonantajaa kaikkialta Suomesta otti tehtävän vastaan. He kirjoittivat yhteensä yli kymmenentuhatta A5-kokoista arkistoliuskaa vastauksina Museoviraston kyselyyn. Tutkimukseni kattaa saman ajanjakson kuin vastaajien muistelut, 1900- luvun ensi vuosikymmenistä 1970-luvulle saakka.
Tutkimusaineistoksi olen valikoinut kyselyvastauksista vapaamuotoista kerrontaa. Kertoja, josta on tullut tutkimukseni vastaaja, sijoittaa itsensä kerrotulle tanssilattialle ja kerrottuihin tansseihin ruumiineen, aisteineen ja tunteineen. Hän vie lukijansa kanssaan kertomiinsa tansseihin ja avaa pääsyn kulttuurisiin ja sosiaalisiin yhteyksiin, joissa kerrottu saa merkityksensä. Tutkin tanssien kirjoittaen kerrottuja esityksiä; kirjoitettuja tanssiesityksiä.
Lue kolumnini Tanssi kirjoituksena, kirjoitus tanssina (Elore 2/2010).
Tanssit kirjassa
Olen julkaissut tutkimusaineistosta valikoiman Silloin tanssittiin tangoa. Tanssikansan kertomaa 1900-luvulta (Partuuna 2014; kirja on saatavana Partuunan verkkokaupassa). Kirjassa on noin 250 sivua aineistosta toimittamiani kertomuksia. Lähes yhdeksänkymmentä eri-ikäistä suomalaista kirjoittaa kirjassa nuoruuden tansseistaan: itse tanssista ja tanssijoista, tanssimatkoista, tapahtumista tansseissa. Kirjassa kerrotut tanssikokemukset kohtaavat kuin tanssilattialla ikään. Kokemukset ja muistot rönsyilevät itse tanssista kaikkialle tanssin kulttuuriympäristöön ja tanssijoiden elämänhistorioihin, kuten jokainen tuo tansseihin omat kokemuksensa, asentonsa, eleensä ja liikkeensä, jotka sulautuvat yhteisessä tanssissa jaetuiksi kokemuksiksi.
Ainesjulkaisun tehtävä tutkimukseni kokonaisuudessa on olla tutkimuksen esittämä tanssien kuvaus. Tanssintutkimuksen kiintokysymys, miten kuvata tanssia, on tässä tutkimuksessa annettu tanssijoiden ratkaistavaksi. Tanssit kuvataan tanssijoiden omin sanoin, heidän kertomuksinaan omista kokemuksistaan. Tutkijan tehtäväksi jää kiinnostavien teemojen ja kiehtovien yksityiskohtien tulkinta teoreettisesti perustellulla ja metodologisesti kestävällä tavalla.
Tutkimus
Miten erittelen tutkijana aineiston runsautta, moniäänisyyttä, moniaistisuutta, monien jaettuja muistoja ja kokemuksia? Miten esitän tulkintani tutkijan kertomuksena tanssikulttuurin tutkimuksestaan?
Tutkimukseni tavoitteena on historiallinen esitysetnografia, jossa menneisyyden tanssitapahtumia tarkastellaan kulttuurin esityksinä. Kulttuurinen esitys kanavoi ja tuottaa tunteita, merkityksiä ja arvoja yksilön kokemuksiksi. Tanssien esitysetnografia on ruumiillisen subjektin kokemushistoriaa ja subjektiuden tuottamisen historiaa. Etnografinen tutkimus kohdistuu vuorovaikutuksen ruumiillisten yksityiskohtien merkityksiin, jotka punoutuvat kulttuurin merkitysverkoissa. Historiankirjoituksena menneisyyden esitysten etnografia on lähellä mikrohistoriallisia ja muistitietohistorian suuntauksia.
Olen jo julkaissut tutkimuksesta useita teoreettis-metodologisia ja myös temaattisia artikkeleita (yhteensä noin 200 sivua). Tutkimuksen lopputavoitteena on tiedekirja, tutkimusmonografia Suomen populaarista paritanssikulttuurista 1900-luvulla. Kirja keskittyy lavatanssiaiheen substanssin teoreettisesti informoituun tulkintaan, jollainen voi lunastaa kulttuurintutkimuksen lupauksen toisenlaisesta, uudesta tiedosta tutusta ilmiöstä. Itsestäänselvyyksiä keskeyttämällä ja totunnaiskäsityksiä kyseenalaistamalla tutkimus voi paitsi lisätä tietoa menneisyydestämme myös antaa välineitä ymmärryksemme ja itseymmärryksemme muuttamiseen.
Tutkija Helena Saarikoski
Olen nykykulttuurin kenttätutkimukseen erikoistunut kansankulttuurien tutkija, koulutukseltani folkloristiikan tohtori. Väitöskirjani (1994) käsitteli Helsingin penkinpainajaistapoja itse kokoamani kenttäaineiston perusteella. Väitöksen jälkeen olen tehnyt kaksi muuta monografiatutkimusta (kirjat 2001 ja 2009), jotka ovat niin ikään perustuneet tavalla tai toisella kenttätyömenetelmiin. Ks. akateeminen ansio- ja julkaisuluetteloni täältä (pdf, englanniksi).
Lavatanssitutkimuksessa uutta minulle on laaja arkistoaineisto ja tutkimuksen kohdistuminen menneisyyteen. Sen sijaan lavatanssiaihe jatkaa pitkäaikaista kiinnostustani sekä tanssikulttuurien tutkimukseen (toimittamani kirja 2003) että populaarikulttuurin mediaetnografiseen tutkimukseen (kirja 2009).
Teen tanssintutkimusta yhteistyössä International Council for Traditional Musicin (ICTM) Etnokoreologian tutkimusryhmässä. Olen osallistunut etnokoreologian joka toinen vuosi pidettäviin symposiumeihin vuodesta 2010 lähtien. Olen liittynyt norjalaisen professorin Egil Bakkan johtamaan alatutkimusryhmään ”19th century round couple dances”, jossa olen mukana toimittamassa ja kirjoittamassa ryhmän valmistelemaa kirjaa, työnimeltään Waltzing through Europe.
Olen ollut koko tutkijan ammattiurani, vuodesta 1989 lähtien, vapaana tutkijana eli vailla vakituista virkaa tai tointa. Pisimmät työsuhteeni ja apurahakauteni ovat olleet vuoden mittaisia ja rahoituskausien lomaan on mahtunut myös lukuisia työttömyysjaksoja. Lavatanssitutkimusta olen tehnyt ensimmäisistä tutkimussuunnitelmista ja alustavista aineistoon tutustumisista laskien vuodesta 2008, ja rahoitettuna tähän tutkimus- tai kirjoitustyöhön noin kolmen vuoden ajan (pääosin 2011–2012 ja 2015–2016). Vierailin vuoden verran Partuunan esitystutkimuksen työpajan tutkijana ja tutkimuskoordinaattorina (2013–2014). Lavatanssitutkimuksen suurimmat rahoittajat tähän mennessä ovat Svenska Litteratursällskapet i Finland, Suomen Kulttuurirahasto ja Niilo Helanderin säätiö. Kirjojen kirjoittamiseen olen saanut myös Kopiosto-apurahoja Suomen Tietokirjailijat ry:ltä.
Rahoita tutkimusta!
Voit nyt ryhtyä tiedemesenaatiksi pienellä panoksella ja saada heti vastikkeeksi hyvää tiede- ja tietokirjallisuutta. Voit ohjata tukesi varmasti perille suoraan tarkoittamaasi kohteeseen ilman tutkimusbyrokratian kalliita välikäsiä: tue suomalaisen kulttuurin korkeatasoista humanistista perustutkimusta ostamalla kirjojani ja kirjoituksiani Partuunan verkkokaupasta.
