Yöbussia odotellessa

Kashmir Gaten bussiterminaalissa Delhissä yöbussia odotellessa satuimme laiturin 21 edessä vierekkäin intialaisen reippaan miehen kanssa. Bussi oli lähdöstä tunnin myöhässä Delhin liikenneruuhkien vuoksi. Läkähdyttävässä kuumuudessa, meluisan pysäkin tungoksessa, syntyi pitkän odotuksen aikana keskustelua. Mies oli menossa lomalle kotiin Dharamsalaan ja kertoi tulleensa edellisenä päivänä Bhutanista, missä oli Intian armeijan tukikohdassa sotilastehtävissä. Ja niinpä pääsimme hehkuttamaan juuri nyt erittäin miellyttävää ilmastoa ja ilman laatua Bhutanissa. Olin Bhutanissa ollessani käynyt Paron kaupungissa Intian armeijan tukikohdan yleisökahvilassa. Olin istunut siellä tunnin–pari erään yläasteen rehtorin kanssa matkalla majapaikkaani jalankulkijoiden päivänä. Matka oli sen verran pitkä, että kävely ei ollut tällä kertaa mahdollista, joten odottelimme rehtorin kanssa teiden avautumista autoliikenteelle. Olin ollut hänen koulullaan keräämässä aineistoa väitöstutkimukseeni.

Sotilasasioista emme puhuneet sen enempää siviiliasuisen sotilaan kanssa. Hän oli ollut Bhutanin tukikohdassa jo seitsemän vuotta. Sen sijaan hän ystävällisesti auttoi minua löytämään Dharamsalan alueen hallintoviraston, mistä minun piti hankkia tämän niin sanotun suojelualueen oleskelulupa. Alue on kuulemma suojeltu suuren tiibetiläisväestön vuoksi. Luvan sain noin tunnissa, kun minulla oli passin ja viisumin kopiot ja valokuvat. Lupauduin noudattamaan alueella oleskellessani hyvän käytöksen ja elämisen sääntöjä.

Bhutanin kuningaskunta on onnistunut säilyttämään itsenäisyytensä, perinteensä ja omaleimaisen elämäntapansa kahden jättivaltion Kiinan ja Intian välissä. Viime vuosina ovat välit Intiaan olleet hyvät ja Intian hallitus on tukenut Bhutania sotilaallisesti. Näin Bhutan on varmistanut sen, että Kiina ei uhkaa maan turvallisuutta pohjoisella rajalla. Intian nykyinen pääministeri teki ensimmäisen valtiovierailunsakin Bhutaniin.

Bhutanin neljäs kuningas Jigme Singye Wangchuck kehitti maan taloudelliseen itsemääräämisoikeuteen perustuvan bruttokansanonnellisuus-indeksin jo 1971. Hänen näkemyksenä oli, että GNH on maan kehitystavoitteena tärkeämpi kuin GNP (Gross National Product) eli bruttokansantuote. Kuningas linjasi maan hallituksen perimmäiseksi tavoitteeksi lisätä bhutanilaisten onnellisuutta. GNH:n perusperiaatteeksi hän määriteli: yhtä tärkeää kuin kansan materiaalinen ja fyysinen hyvinvointi on nähdä ja ymmärtää henkisen ja tunne-elämän kehityksen tarpeet. Vuonna 2008 pidettiin Bhutanissa maan historian ensimmäiset vaalit. Kuningaskunta määrittelee nyt, demokraattisten vaalien toteutuksen jälkeen, valtionsa demokraattiseksi perustuslailliseksi monarkiaksi. Toiset vaalit pidettiin 2013 ja kuten demokratiassa usein käy, kilpaileva, ei pääministeripuolue voitti vaalit.

Bhutan on tunnettu valtiona jo 800-luvulla. 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa Bhutanissa tehtiin suuri valtiollinen uudistus, kun maan maallinen ja buddhalaisuuteen perustuva uskonnollinen hallinto eriytettiin toisistaan. Tämän uudistuksen myötä Bhutanin kuningaskunnan perustajana pidetäänkin Zhabdrung Ngawang Namgyalia, joka tuli Bhutaniin Tiibetistä ja päätyi kehittämään Bhutanin hallintoa. Maassa oli tuolloin useita pieniä erillisiä kuningaskuntia ja Zhabdrung onnistui yhdistämään eri alueet yhdeksi kuningaskunnaksi. Uudistuksen myötä uskonnollisten yhdyskuntien eli luostareiden johtajia kutsutaan arvonimellä Zhabdrung ja maallisen hallinnon johtoa arvonimellä Deshi. Zhabdrung Ngawang Namgyalia (1594–1646) pidetään onnistuneen yhdistymisen vuoksi Bhutanin valtion perustajana ja hänen muistoaan arvostetaan suuresti. Useissa suurissa luostareiden temppeleissä, joita Bhutanissa kutsutaan nimellä Dzong, on hänen suurikokoinen patsaansa. Bhutanin ja Tiibetin välillä käytiin kuitenkin myös noiden tapahtumien jälkeen erilaisia sotia, vaikka maiden buddhalaiseen perinteeseen pohjaavat kulttuurit ovat hyvin lähellä toisiaan.

Bhutan, Tiibet ja Mongolia ovat alueita, joihin olen tutustunut eri tavoin 1990-luvulta alkaen. Olin Mongoliassa YK:n vapaaehtoisena 90-luvun puolessa välissä kaksi vuotta. Mongoliasta pääsin myös käymään Tiibetissä muutaman päivän vierailulla. Toisen kerran menin Tiibetiin bussilla Kathmandusta 2000-luvun alussa.

Kun saavuin ensimmäisen kerran Bhutaniin vuoden 2009 aikana, huomasin heti lentokentällä, että Bhutanin ja Mongolian välillä on ehkä vielä enemmän samaa kuin Bhutanin ja Tiibetin välillä. Lentokentän vieressä oli jousiammuntarata, jossa bhutanilaiset miehet mittelivät jousiammutataitojaan. Sama laji on erittäin suosittu Mongoliassa, erityisesti osana maan kesäfestivaaleja, Nadaam-juhlia. Kolmen maan kesken kuitenkin kaikkein suurin ero on siinä, että Bhutan on säilyttänyt perinteensä ja jo keskiajalla juhlavasti ja hyvin rakennetut luostarikeskukset, dzongit näihin päiviin saakka. Maassa on lukuisia dzongeja ja osassa niissä toimii edelleen jonkin verran myös maallista hallintoa. Parossa haastattelin paikallista opetushallinnon virkailijaa luostarissa. Mongoliassa kävin useiden sosialistikaudella tuhottujen luostareiden raunioilla. Pääkaupungin Ulanbatorin keskustan säilynyt buddhalainen temppeli avattiin tosin heti 1990-luvun alussa, kun maan sosialistinen kausi lakkasi, mutta kyseinen luostari oli myös siellä asuessani hyvin keskeneräinen.

Tiibetin tilanne on monille tutumpi. Luostareita tuhottiin kommunismin kaudella maan lähes joka kolkassa rajuilla otteilla ja tiibetiläiset pakenivat henkensä kaupalla maasta suurin joukoin. Nyt joitain luostareita rakennetaan uudelleen, muuta Kiinan ylivalta tiibetiläisen kulttuurin alueilla on niin vahva että Tiibetin kulttuuri on hiljalleen vaarassa hävitä Kiinan hallitsemassa Tiibetissä. Tiibetiläiset lapset saavat opetuksen nykyisin kiinan kielellä. Lhasa, itsenäisyyden aikaisen Tiibetin pääkaupunki, on täynnä moderneja lasiseinäisiä kerrostaloja. Ankein muistikuvani Lhasasta vuonna 2002 on kuinka tiibetiläiset kerjäsivät ohikulkijoilta rahaa kiiltävien uusien kerrostalojen edessä. Muutamia vuosia sitten rakennettu huippunopea junarata Pekingistä Lhasaan on myös lisännyt kiinalaisen väestön määrää Tiibetissä.

Bhutanin demokraattisen perustuslaillisen monarkian ensimmäinen pääministeri L J Y Thinley tuli tunnetuksi siitä, että hän toimi aktiivisesti kansainvälisissä järjestöissä ja erityisesti YK:ssa kertomassa maansa kehityspolitiikasta. Hän määritteli GNH:n peruspilareiden ydinajatukset: onnellinen elämä maan arvojen ja kulttuurin mukaisesti tarkoittaa sitä, että elämä on tasapainossa luonnon ja kestävän sosioekonomisen kehityksen kanssa ja sitä ohjaavat hyvän hallinnon periaatteet.

GNH-konferensseja järjestettiin hänen kaudellaan Brasiliassa, Kanadassa, Thaimaassa ja Bhutanissa. YK:n yleiskokous nimesi vuonna 2012 maaliskuun 20. päivän Kansainväliseksi onnellisuuden päiväksi ja vuonna 2011 maan opetusministeriö julkaisi opettajien koulutusta varten tehdyn oppaan siitä, miten kasvattaa ja opettaa nuoria bruttokansanonnellisuuden periaatteiden mukaan. Pääministeri Thinley määritteli oman näkemyksensä siitä, mitä hyviä ominaisuuksia koulunsa lopettaneilla nuorilla tulisi olla. Hänen mukaansa nuorten tulisi saada toteutettua täysimääräisesti kykynsä ja taitonsa, heidän tulisi olla ekologisesti lukutaitoisia, nuorten tulisi olla niin kontemplatiivisia kuin analyyttisia näkemyksiltään maailmasta, ja ahneus ja liialliset kulutustottumukset eivät saisi hallita heidän elämäänsä.